Puolalanpuisto ja Mummila

Bloggaaminen on jäänyt viime aikoina arjen aherruksen jalkoihin. Aika usein tulle elämässä eteen sellaisia asioita, joista ajattelen kirjoittavani tänne blogiin, mutta sitten en kuitenkaan oikeasti ehdi tai saa aikaiseksi.
Tässä on kuitenkin yksi sellainen aihe tai oikeammin osa omaa elämääni, jonka haluaisin täällä jakaa.

Kävin viime viikolla kamerani kanssa pyörähtämässä Puolalanpuistossa. Ne, jotka eivät paikkaa tunne, niin kerrottakoon, että Puolalanpuisto on mäkinen puistoalue Turun keskustassa. Mäen huipulla kohoaa linnamainen Taidemuseo, puistoa reunustaa rivistö kauniita jugendtaloja. Kesällä puistossa pidetään paljon ulkoilmakonsertteja.

Puolalan puisto on mielestäni Tuomiokirkon ja Porthaninpuiston alueen ohella Turun keskustan viihtyisintä aluetta. Mutta se ei yksin ole syy siihen, miksi tuo alue on minulle niin tärkeä. Kävin myös vuosikaudet koulua puiston laidalla ensin Puolalan ala-asteella ja sittemmin Puolalanmäen ylä-asteella ja lukiossa. Mutta nyt ei ole kyse siitäkään.

Puiston alareunassa, komeiden vanhojen kivitalojen vierellä ja rosoisen kallion kupeessa on pieni kahden vanhan puutalon muodostama suojaisa pihapiiri. Tuossa pihapiirissä oli ennen muinoin Mummila. Minun mummilani.

Minulla ei ole tarkkaa tietoa, milloin mummi, isäni ja tätiti muuttivat tuohon pikkuruiseen huoneen ja keittiön muodostamaan asuntoon, mutta sen muistan, että mummi ehti asua tuossa talossa hyvin pitkään. Muistan lukemattomat kerrat leikkineeni aidatulla sisäpihalla, laskeneeni pulkalla mäkeä isän kanssa ja seikkailleeni serkkujen kanssa talon takaisella kalliolla. Puistoon ja erityisesti mummin pihapiiriin liittyy valtavasti muistoja ja mielikuvia.

Kuulostaa ehkä nostalgiselta ja romanttiseltakin, mutta todellisuus ei ollut vain sitä. Noihin aikoihin (ja varmaan vieläkin) puistossa saattoi liikuskella pultsareita ja muita laitapuolen kulkijoita. Yksi sellainen asui aivan mummin naapurissa. Vanha kiukkuinen eukko, jolta puuttui suusta useampikin hammas. Jostain syystä mummi kutsui eukkoa Tikka Tuulispääksi.
Muistan että lapsena tämä kaikki tuntui hyvin jännittävältä. Koko alueessa oli jotakin kiehtovaa.

Vasta aikuisena olen ymmärtänyt oman mummilani erioislaadun ja koko pihapiirin merkityksen. Toki lapsenakin tiesin, ettei kaikkien mummit asu vanhassa ränsistyneessä talossa, jossa ei ole sisävessaa, viemäriä tai vesijohtoa. Erikoiseksi tämän tekee se, että talo sijaitsee aivan kaupungin keskustassa.
Mummi on muuttanut pois jo ainakin viisitoista vuotta sitten. Edelleen hän asuu vanhassa puutaloasunnossa, mutta nyt hän on sallinut itsensä nauttia sisävessan, suihkun, pesukoneen ja jopa astianpesukoneen suomasta mukavuudesta.

Nykyisin mummin talossa pitää majaa Rakennusperinteen Ystävät ry. joka mm. julkaisee korjausraketamiseen ja restaurointiin keskittyvää Tuuma-lehteä. Tilat ovat avoinna ja siellä voi käydä tutustumassa toimiston aukioloaikoina.
Jos käyt tutustumassa, sinua tervehtii kaksi pienen pientä elämää nähnyttä huonetta kaakeliuuneineen ja vanhoine tapetteineen, jotka tosiaan ovat samat tapetit kuin jo silloin mummilan aikoina. Kannattaa tutustua myös pihapiirissä olevaan ulkohuussiin. Sepä on nimittäin kuuluisa ulkohuussi se! Aikoinaan se pääsi Turun Sanomiin ainoana Turun keskustassa sijaitsevana säännöllisessä käytössä olevana ulkohuussina. Kulttuurihistoriallisesti arvokas käymälä siis ;)

Koko rakennuskompleksija pihapiiri itsessään ovat myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, sillä ne ovat ainoat puurakennukset Käsityöläismuseon ulkopuolella, jotka säilyivät ehjänä Turun Palossa 1827


Mummin talo ja pihapiiri

Paris thru my lens

~~~ Lauantai 28.3.09 ~~~

Matkamme alku oli varsin kivikkoinen.
Jäin perjantaina töiden jälkeen Helsinkiin kaverin luokse yöksi. Äidiltä oli tullut tekstiviesti, että hän on tullut kipeäksi ja olo on todella huono. Sovimme, että hän lähettää aamuyöllä viestin, jos hän on tervehtynyt sen verran, että voi lähteä bussilla kentälle. Pohdimme myös sitä mahdollisuutta, että lähtisin yksin, jos äidin kunto ei paranisi. Aamulla kuitenkin tuli äidiltä viesti, että "bussissa ollaan" ja parin tunnin päästä tapasimmekin kentällä.

Puolilta päivin olimme viimein selvittäneet tiemme hotellille. Äiti jäi hotelliin lepäämään ja minä suuntasin Eiffel-tornia katsomaan. Heti tornin alapuolelle saavuttuani ja nähtyäni jonon hylkäsin saman tien ajatuksen hissin käyttämisestä. Päätin kiivetä portaita, mikä olikin kovempi urakka kuin mihin olin varautunut. Ilma oli ollut koko päivän pilvinen ja kolea. Pian sen jälkeen kun olin kiivennyt ensimmäiselle tasanteelle alkoi tuulla ja hetken kuluttua alkoi sataa oikein reippaasti. Tarkoitus oli jatkaa hissillä ylös tornin huipulle asti, mutta sateen, todella kylmän tuulen ja hissijonon takia päätin jättää sen seikkailun tällä kertaa väliin. Suuntasin takaisin alas ja metrolla hotellille.

Hassu juttu sattui ennen Eiffel-tornille lähtöä. Olin syönyt vain varhaisen aamupalan ja olin todella nälkäinen. Niinpä menin hotellin lähellä sijaitsevaan ravintolaan haukkaamaan salaattiaterian. Vähän sen jälkeen kun olin saanut annokseni, istui vastakkaiseen pöytään vanhempi valkohapsinen herrasmies. Siinä syödessäni tuntin oloni hieman vaivautuneeksi, koska tämä herra katseli minua koko ajan. Koitin olla kiinnittämättä asiaan sen kummempaa huomiota ja olin juuri pyytämässä laskua, kun tarjoilija tuli luokseni ja kertoi, että tämä herra haluaa maksaa laskuni ja hän toivoo minun nyt ottavan vielä jälkiruokaa ja kahvia.
Olin aivan ymmälläni. Tilanne oli oikeastaan todella epämukava. Tavallaan olin jotenkin immarreltu, mutta kuitenkin todella vaivautunut. En halunnut kuitenkaan loukata tuon miehen tunteita, joten söin melko pikaisesti tiramisun ja olin tekemässä lähtöä, kun mies tuli vielä juttelemaan kanssani. En puhu sanaakaan ranskaa, enkä tietenkään ymmärtänyt mitä hän sanoi, mutta se ei tuntunut häntä haittaavan. Sen verran sain selville, että hänen nimensä oli Giuseppe ja että hän oli kotoisin Italiasta. Ikuisuudelta tuntuvan hetkn jälkeen onnistuin jotenkin vetäytymään tilanteesta kohteliaasti. Vielä ovella piti monta kertaa varmistaa tarjoilijalta, että voinhan tosiaan lähteä maksamatta.
Kyllä oli omituinen tilanne, enkä todellakaan tiennyt, miten olisi pitänyt menetellä. Jos olisin ollut suomessa, en olisi antanut kenenkään maksaa laskuani, mutta jotenkin ajattelin sen olevan tälle herralle jonkinlainen kunnia-asia, enkä sen vuoksi kieltäytynyt. Rahaa säästyi, mutta kyllä olin helpottunut, kun pääsin ravintolasta ulos.

Illalla äitikin oli jo sen verran paremmassa kunnossa, että lähdimme yhdessä kiipeämään Montmartren kukkulalle. Matkalla ihalimme pikku putiikkeja, suklaapuoteja, leipomoita, joostokauppoja ja vanhaintavaraliikkeitä. Kävimme Sacré Coeurin kirkossa ja kävelimme kukkulalla, kunnes alkoi sataa niin kovaa, että päätimme pelastautua läheiseen ravintolaan syömään illallista.

~~~ Sunnuntai 29.3.09 ~~~

Ensimmäisenä suuntasimme hotellilta kohti Louvrea. Porukkaa oli paikalla runsain mitoin jo aamuvarhaisella, joten päätimme, että kierrämme museosta vain muutaman osan. Pakollinen Mona Lisa piti tietenkin käydä katsomassa, mutta eipä siitä juuri mitään nähnyt siinä väen paljoudessa.

Louvrelta lähdimme kävelemään pitkin Seinen rantaa. Ostin rantakojusta ihania värikkäitä julisteita ja mustavalkoisia postikortteja. Matka jatkui kohti Notre Damea. Kirkon jälkeen lähdimme tutustumaan latinalaiskortteleihin. Siellä nautitun lounaan jälkeen suuntaisimme Marais`n kaupunginosaan. Lopulta päädyimme takaisin hotellille lepuuttamaan jalkoja ja taidettiin siinä pienet torkutkin ottaa. Illalla lähdimme vielä metrolla Champs Elyseelle ja riemukaarta katselemaan.

Sunnuntaina ei satanut, mutta kirkkaan aamun jälkeen päivä muuttui puolipilviseksi. Ilma oli edelleen aika kylmä, niin että kaikki paidat ja villatakit olivat kovassa käytössä.

~~~ Maanantai 30.3.09 ~~~

Koko lähtöpäivä oli kaunis ja aurinkoinen. Oli selvästi lämpimämpää kuin edeltävinä päivinä ja ilmassa oli ihanasti kevään tuntua.
Suuntasimme ensimmäisenä Montmartrelle tekemään muutamia ostoksia ja kuvaamaan Sacré Coeurin kirkkoa päivänvalossa. Istuimme katukahvilassa ja nautimme auringon paisteesta.

Ostin Montmartrelta kellon keittiön seinälle, muutaman julisteen sekä fuksian värisen neuletakin, ruskean t-paidan ja ruskean neulemekon.

Sitten lähdimmekin jo metrolla kohti Invalidikirkkoa. Pikaisen kirkkokierroksen jälkeen alkoi vatsa kurnia ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa oopperan lähistöltä.

Vielä ennen kotiinlähtöä kävimme tavaratalo Galeries Lafayettessa. Ostoksia ei raaskittu siellä tehdä, mutta sitäkin enemmän ihastelimme itse rakennusta ja erityisesti sen ihanaa lasikupolia.

Kyllä kolme päivää on Pariisissa aivan liian vähän ja monta kaunista kohdetta jäi vielä näkemättä. Aika paljon me kuitenkin onnistuimme noihin päiviin mahduttamaan huomioonottaen että äiti oli normaalissa kunnossa oikeastaan vasta viimeisenä päivänä. Varmasti menen Pariisiin vielä joskus uudestaakin ja on ihan mukavaa, että sillekin kerralle jäi jotakin nähtävää. Ehkä seuraavalla kerralla on vähemmän kiire ja voi enemmän keskittyä nautiskeluun ja tunnelmointiin.

Nyt onkin hyvä alkaa odottamaan kuukauden päässä olevaa viisipäiväistä Lontoon matkaa ;)

Pariisi

Viimeinkin pääsen Charles de Gaullen kenttää kauemmaksi!
Lähden lauantaina äidin kanssa Pariisiin kolmeksi päiväksi. Matkalle lähtö tuli yllättäen, niin kuin minun lähtöni yleensä tulevat. Mutta liput on nyt ostettuna ja hotelli Montmartrella varattuna. Kolme päivää on lyhyt aika, mutta äitini aikataulun tuntien me ehditään varmasti mahduttaa siihen viiden päivän menemiset.

Matkan tarkoitus on ensisijaisesti tutustua kaupunkiin, aistia tunnelmaa, ihmetellä ja ihastella. Ja minä aion tietysti myös valokuvata.
Ostoksilla tuskin käymme, sillä kumpikin lähtee matkaan kevyellä matkakassalla. Varmasti käymme kuitenkin ihailemassa hienoja tavarataloja upeine näyteikkunoineen. Kaupungin kuuluisat kirpputorit pitää tietysti myös kokea.

Äitini on ihan parasta matkaseuraa. Meillä on aina reissulla hauskaa yhdessä ja olemme kiinnostuneita samoista asioista ja kohteista. Ehkä emme ole ihan yhtä tyylikkäitä kuin tuossa alimmassa kuvassa asteleva neitokainen, mutta ainakin paljon vähemmän nyrpeitä ;)

Gilmore Girls terapiaa

Illan ohjelma on tässä. Tai siis tuossa yläpuolella.
Suunnitelmissa on katsella Gilmore Girlsiä peiton alla.
Kohta puoliin aion napata läppärin kainaloon ja painella makuuhuoneeseen, eli tuonne alapuolelle.

kuva poistettu

Minulla on tässä päivänä muutama ollut sellainen kummallisen haluton olo. Ei tee oikein mieli tehdä yhtään mitään. Asiat, jotka normaalisti kiinnostavat, tuntuvat nyt jotenkin hankalilta. Ilmakin on mitä masentavin. Inhoan loskaa, harmaita matalalla riippuvia pilviä ja vettä tippuvia räystäitä.

Yleensä, kun on liian paljon tekemistä, käy niin että ei saa mitään aikaiseksi, koska kaikki asiat tuntuvat ahdistavilta. Tällä hetkellä on vähän sellainen tilanne, paitsi että kaikki tekeminen on vapaaehtoista. On monta asiaa, mitä pitäisi saada tehtyä, mutta millään ei ole aikataulua tai deadlinea, joten ne ovat kaikki jotenkin koko ajan henkisesti valmisteilla. Toisin sanoen ajattelen koko ajan, että pitäisi hoitaa se homma ja sitten se toinen, mutta oikeastaan en kuitenkaan saa mitään konkreettisesti aikaiseksi. Monen erilaisn asian päällekkäisyys ahdistaa, kun en millään voi keskittyä yhtä aikaa kaikkeen.

Oman lisänsä tähän alavireeseen tuo se tosiseikka, että tulevaisuus on epävarma. Tokihan se on aina epävarma, mutta tällä hetkellä se on täysin auki. Ei ole varmuutta työpaikasta eikä opiskelupaikasta. On vain ajatuksia, suunnitelmia, unelmia, hakemuksia, yritystä ja jännitystä. Kuitenkin olen useimmitn positiivisella mielellä. Tiedän omat taitoni, vahvuutni ja heikkouteni. Mutta miten hyviä ovat muut, sitä en tiedä. En tiedä olenko riittävän hyvä päihittääkseni toiset, jotka hakevat samaa opiskelupaikkaa tai kilpailevat samasta työpaikasta.
Sen kuitenkin tiedän, että tänä iltana en voi asioille mitään. Tänään voin koittaa olla miettimättä asioita, joihin en voi enää itse vaikuttaa. Voin hetkeksi unohtaa kaikki hakemukset ja valintakokeet, ihan luvan kanssa. Ihanaa!

Meillä kotona

kuva poistettu

Eipä ole kuvausjärjestelyjen tekeminen ihan yksinkertaista. Näitä kuvia varten olen siivonnut ja luutunnut asuntomme joka ikisen nurkan. Olen asetellut, imuroinut, silittänyt, kantanut kaikki rumat tavarat piiloon eteiseen ja vaihtanut kukkamaljakon paikkaa ainakin kymmenen kertaa. Kun viimein pääsin kuvaamaan, hiki valui jo selkää pitkin.

Apuna ja myös ajoittaisena rauhanhäiritsijänä tässä projektissa on häärinyt yksi utelias kissaherra, joka tunkee kuvaan silloin, kun häntä ei siihen välttämättä kaivattaisi ja välttelee kameraa silloin, kun tahtoisin hänet kuvaan mukaan. Tämä otus kantoi kortensa kekoon muun muassa hyppäämällä ruokapöydälle ja alkamalla kesken kaiken mutustella rekvisiittana olleita kukkia. Nyt se lepää urakastaan maaten vatsa kohti kattoa keskellä olohuoneen lattiaa.

kuvat poistettu

Kuvista tuli melkolailla kattaus- ja yksityiskohtapainotteisia. Kunnollisia yleiskuvia en ehtinyt ottamaan oikeastaan lainkaan, kun aurinko alkoi jo painua mailleen ja valo oli liian heikkoa. Ensi kerralla täytyy sitten muistaa aloittaa niistä yleiskuvista.

Kannoin kotiin myös jos jonkinlaista rekvisiittaa. Suurimmaksi osaksi syötävää sellaista. Oli herrasväenpikkuleipää, pumpernikkeliä, vadelmalimonadia, kaakaota kermavaahdolla sekä päärynöitä ja muita hedelmiä. Kuinka sattuikaan niin, että hedelmäasetelma on edelleen koskematon, mutta joku on käynyt syömässä kaikki pikkuleivät ja pumpernikkelit?

Elämän aakkoset jatkuu

G

Gerard Butler: needles to say, slurps!
Gilmore Girls: kaikkien aikojen paras ja ihanin tv-sarja
Gilbert Grape: siinä elokuvassa on sitä jotain

H

Halifax: uusi mielenkiintoinen tuttavuus matkailun saralla
Harry Potterit: parasta mitä fantasiakirjallisuudelle on tapahtunut sitten Tolkienin
huvila: haaveilun kohe ja tavoiteltava asumisen muoto
haltioituminen: taito, joka tuottaa kantajalleen suunnattomasti onnea ja iloa
huumori: mielellään brittiläistä ja älykästä, mutta pieruhuumorillakin on hetkensä

I

isi: kannustava taustavaikuttaja, muusikko ja lyömätön huumorimies
Italia: mieluisin matkakohde
Intohimo: elämän kantava voima, samoin parisuhteen
Indiana Jones: seikkaluelokuvien klassikot, elokuvasarjan parasta antia on siinä esiintynyt huumori

Haaveissa kahvikupillakin on jossain oma paikka

Jos (ja toivottavasti kun) koittaa se päivä, että saan opiskelupaikan sisustusalalta, tarvitsen jonkinlaisen työtilan läksyjen ja opiskelutöiden tekemiseen. Meillä on olohuoneessa pieni "työpöytä" johon mahtuu muutama esine ja kannettava tietokone. Yhtäkään paperia ei tuolle pöydälle voi levittää ja kun siihen laskee kahvikuppinsa, saa tosiaan katsoa mihin kyynerpäitään nojaa.
Oli asia sitten ajankohtainen tai ei, olen siis alkanut pohtia kunnollisen työtilan tarvetta kodissamme ja päätynyt siihen lopputulokseen että sellainen olisi hyvä olla olemassa. Ongelmana on yllättäin tila. Tai pikeminkin sen puute. En keksi asunnossamme ainoatakaan kohtaa, mihin mahtuisi niin suuri työpöytä, että siihen mahtuisi kaikki tarpeelliset tavarat ja siinä olisi tilaa kunnolla piirtää. Keittiössämme on kyllä ihan kunnollisen kokoinen pöytä, mutta jostakin syystä minua ei yhtään houkuttele ajatus likaisten astioiden, värikynien ja koulupapereiden täyttämästä ruokapöydästä.
Mikä siis neuvoksi?

Kodikkaita koloja, kutsuvia vuoteita

Olen kummasti mieltynyt pieniin makuuhuoneisiin. Se on oikeastaan hyvin onnekasta, sillä suurin osa suomalaisten asuntojen makuuhuoneista on melko pieniä.
Lapsena haaveilin nukkuvani muhkeassa katosvuoteessa keveiden puuvillaverhojen takana. Olen aina ollut ihastunut mataliin ullakkokamareihin, verhoilla suojattuihin makuusoppiin, erkkereihin ja alkoveihin sijoitettuihin lepopaikkoihin.

Edellisessä asunnossa nukuimme olohuoneen alkovissa. Sänkynä toimi patja, joka oli sijattu alkoviin rakennetun, muutaman askelman korkuisen korokkeen päälle. Nykyisessä kodissa makuuhuone on muuten vain postimerkin kokoinen pesämäinen tila.
Pienessä tilassa nukkumisessa on oma viehätyksensä. Kuumana kesäyönä saatan toivoa ympärilleni lisää ilmaa, mutta suurimman osan aikaa vuodesta tuntuu vain mukavalta käpertyä peiton alle kuin karhunpoikanen pesäkoloon.
Nukkuessaan ihminen on suojattomimmillaan. Ehkäpä meillä on edelleen tallessa alkukantainen tarve suojata itsemme kylmältä ja ulkomaailman vaaroilta nukkumaan mennessämme. Siksi onkin niin ihanaa väsyneenä kaivautua pehmoiseen sänkyyn jos ei vuodeverhojen taa niin ainakin oman untuvapeiton alle. Unta odotellessa voi katsella varjojen leikkiä katossa. Katossa, joka ei onneksi ole liian korkealla.


Hyvää yötä!




*********

elämän aakkoset jatkuu...

D
Danko Jones, dixieland jazz, David Bowie, the Darkness: en voinut vastustaa näitä ulkoavaruudesta saapuneita glamrockin uuden aallon lähettiläitä.

E
Eric Hobsbawm: sai minut kiinnostumaan poliittisesta historiasta,
estetiikka: yksi parhaita asioita elämässä ja suuren ilon aihe
elefantit: ihan muuten vaan

F
Freddie Mercury: mies, ääni ja lavakarisma. Minulle loputon ihailun kohde ja innostaja.
Farscape: ei missään nimessä paras, mutta ehdottomasti hauskin scifi-sarja ever.
Foucaultin heiluri: tämä Umberto Econ kirja on uskomaton, siinä on kaikki.
Farkut: aina jalassa

Takaisin koulunpenkille...toivottavasti

Mieleni halajaa kovasti takaisin opiskelun pariin.
Tarkemmin sanottuna ihan uuden alan opintojen pariin. Yksi tietty oppilaitoskin on jo kiikarissa johon haku alkaa ensi kuussa. Tämä kevät on paljolti uuden opettelun ja vanhojen juttujen loppuunsuorittamisen aikaa. Valtiotieteiden kandidaatin tutkinto pitäisi saada puristettua kasaan kevään ja kesän aikana, jotta syksyllä voisin aloittaa uuden alan opinnot puhtaalta pöydältä. Samaten työelämän puolella asiat ovat muutoksen kourissa. Nykyinen työsuhde ilmailualalla päättyy ja toivon löytäväni uutta haastetta tilalle. Muutama projekti sisustuksen tiimoilta onkin jo sovittuna tälle keväälle.
Tällä hetkellä aikani kuluu lähinnä nykyisen työn ja siitä toipumisen merkeissä, mutta koitan löytää aikaa myös valokuvaukselle ja suunnittelulle. Ja tietysti myös bloggaamiselle.




Niille lukijoille, jotka eivät minua tunne, ajattelin valottaa persoonaani ja kiinnostukseni kohteita Elämän Aakkosten avulla. Käyn jokaisessa viestissäni läpi kolme kirjainta, jotka kertovat minusta tai elämästäni jotakin. Elämä kun on muutakin kuin pelkkää sisustamista. Onhan?


A
Aviomies: Tapasin mieheni ensimmäisen kerran Turussa taiteiden yönä 1998 yhteisen kaveriporukan välityksellä. Aloimme seurustella vuoden -99 alussa vaikka ikäeroa meillä oli seitsemän vuotta. Kesällä -06 avioiduimme maistraatissa ja helmikuussa -07 avioliittomme siunattiin ja häitämme juhlittiin suvun ja ystävien voimin.
Aretha Franklin: big mama, big voice
Audrey Hepburn, Alexis Bledel: Hollywoodin tusinakaunottaret kalvetkoon näiden kahden sulottaren rinnalla!
Apocalypse Now!: Kauniisti tehty elokuva rumista asioista. Kerrassaan vaikuttava.
Anna Shirley: kasvoin aikuiseksi ja edelleen kasvan aikuisena tämän punapäisen orpotytön kanssa. samaistumisen kohde ja esikuva

B
Beatles: vaihe nuoruudessa
Babylon 5: paras scifi-sarja ever
blues, big bandit
boogie woogie: tanssi, jota haluaisin osata

C
Chicago: elokuva oli upea, Lontoossa nähty lavamusikaali vielä upeampi
Coppola: se vanhempi ja miespuolinen
Cash, Johnny: voiko jotakin näin rehellistä olla rakastamatta

Auki ovet ja ikkunat!

Unelmien huvila on avattu. Villa Vallaton kutsuu haaveilemaan, nauramaan ja leikittelemään, nauttimaan kiireettömästä sunnuntaiaamusta keittiön sohvalla makoillen, hörppimään kaakaota villasukat jalassa ja paahtamaan vaahtokarkkeja takan ääressä.

Villa Vallaton on paikka jossa suunnitelmat ja ideat syntyvät ja muhivat. Tänne kerään huoneiden täydeltä kauneutta ja inspiraation lähteitä. Täällä pohditaan, suunnitellaan, toteutetaan ja lopuksi tänne arkistoidaan.
Täällä maistellaan elämää ja sen jokaista aromia. Näissä huoneissa iloitaan, innostutaan, puuhastellaan niin että lattialaudat narisevat askelten tahdissa ja nauretaan niin että seinät raikaavat. Näissä kamareissa myös itketään, närkästytään, kiivastutaan, kuunnellaan nurkkien surullista narinaa ja tuulen ulinaa ullakkolla.
Joskus vain käperrytään hiljaa viltin alle.

Ovet on avattu, astu sisään!